Päiväkoti Sini-Emilia on 35 - paikkainen yksityinen päiväkoti Riihimäellä Korttionmäen kaupunginosassa. Päiväkodissa on kaksi osastoa, Vimpulat ja Vampulat.
Vimpuloissa touhuaa päivällä 1 - 4 vuotiaita lapsia ja Vampuloissa 3 - 6 vuotiaita lapsia.
Sini-Emiliassa toiminnan tukena käytetään Reggio Emilia - pedagogiikkaa soveltaen sen omaan päiväkotiin ja suomalaiseen ympäristöön.Teematyöskentely erilaisin projektein, valokuvaus, ylöskirjaaminen sekä kasvun kansiot ovat työmenetelmiämme. Yhteistoiminnallinen työskentely kuuluu myös toimintaamme.
Lapsen yksilöllinen huomioiminen mutta myös yhteisöllisyys ovat tärkeitä asioita meille. Lapsella on omahoitaja joka havainnoi lapsen kasvua ja kehitystä ja täyttää lapsen kasvun kansiota. Lapsen ajatusten ylöskirjaaminen ja hänen huomioiminen ja tukeminen arkiasioissa. Perustaitoja pidämme tärkeinä, sillä ne luovat pohjan oppimiselle. Opitaan uusia asioita yhdessä aikuisten ja toisten lasten kanssa. Yhdessä oppiminen on tärkeää, oppimista ei ole ilman vuorovaikutusta. Kokonaisvaltaista kasvamista elämysten ja kokemusten kautta, tekemällä ja tutkimalla. Liikunta eri muodoissa kuuluu toimintaamme. Iso piha mahdollistaa leikin, lähialueen metsää ja leikkipuistoa käytämme myös.
Vanhempien ja päiväkodin yhteistyöhön kiinnitetään huomiota järjestämällä yhteisiä retkiä, juhlia ja tietenkin vanhempainiltoja. Päiväkodissa toimii myös Sini-Emilian vanhempainyhdistys.